perjantai 30. huhtikuuta 2010

Klara Vappen!




Aamutunnelmia kuvissa.
Nyt jatkuu leivonta,
grillattavien esivalmistelu,
kitty ja cars-pallojen puhaltelu.
Kaupassa on pikaisesti vielä käyty
ja keskitytään vapun viettoon.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Raitoja

Raitoja keväälle.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Äitiyspakkaus 2010




Lapsimessuilla viikonloppuna pääsi ihailemaan uutta äitiyspakkausta.
Aika harmaalta näyttää, onkohan tälle paljon menekkiä =)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Viikonloppua

On viety pulkat varastoon.
Eilen aamusta heräsin kommenttiin
"äiti, taas on satanut lunta".

Syöty täytettyjä paprikoita,
ohje on hyväksi taas havaittu, täältä.
Ensikerralla vaan tehtävä useampi
koska maistui lapsillekin.
Ilman herkkusieniä meille kiitos.


Eilen käytiin kiertämässä kaksi kirppistä kuopuksen nukkuessa rattaissa, ja aivan mielettömiä löytöjä pitkästä aikaa!
Lapsimessuillekin piti suunnata, mutta se ihan kamala flunssa iskin nyt minuun ja jäikin väliin tältä kertaa sitten. Mutta ei kamalasti harmita, koska tarjonta on monen kävijän mielestä ollut heikkoa. Kunhan kesä tulee, täytyy varmasti jokin retki sinnesuuntaan kuitenkin tehdä.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Puistoon!

Turussa toimii puistotätitoimintaa,
lapsen voi laittaa puistoon leikkimään
aamusta muutamaksi tunniksi.
Leikkijällä pitää olla ikää vähintään
1½v, enintään 6v.

Tänään käytiin lähipuistossa aamulla,
ja kotiin nappasin ilmoittautumispaperit.
Iiks, tyttö kyllä ilmoitti jo
että äiti tulee puistoon myös -
eikä hän jää sinne yksin leikkimään.
Saas nähdä miten meidän käy..



Puistokuvia ei nyt ole mutta tässä on ikää vajaat 2 vkoa.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Ulkoilua



Tänään ulkoiltiin pilvisellä säällä.
Lapsilla on melkeinpä aina
kypärät päässä ulkona.
Välillä ajetaan pyörillä
tai sitten potkumopoilla
ja välillä taas tehdään kakkuja.



Eilen ostettiin yksi uusi kypärä.
Pienempi sai ihan itse kaupasta
valita mieleisen:
Hello Kittyhän se :D
Kypärä oli varmaan tarjouksessa,
kun hinta oli lappua 10e alempi.
Ihan kiva yllätys kassalla.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ensimmäisen välikautta

Esikoisen vanha takki. Kapphallin housut 2e. Pipo 1,5 e lindex. Kengät syksyltä, 6e ja alessa nekin.

Lindexin FIXtakki, isoveljeltä peritty. H&m ruututakki, molemmat 98cm mutta lindexin takki on vähän pienempi.
Beiget bogin housut 98cm , ruskeat ja punaiset fleecevuorelliset h&m ja 92cm.
Rukkaset on pesussa, Jonathanin ruskeat ja oranssit löytyy ja kaveriksi ajattelin vielä violetit tai tuollaiset siniset.
Leikeissä yläkerrassa on sellainen uusi kapphallin käännettävä pinkki pipo, jossa on vähän oranssia kuviossa ja jonka pariksi ne oranssit rukkaset. Johonkin olen myös piilottanut sellasen h&mn ohkasen ruskean takin, kovasti on ticketin plain rainin kaltainen. Ja ihan varmasti toissaviikolla nostin sen jonnekin. H&mn raitapipoihin on ainakin samanlaiset sormikkaat syksyltä, jos mahtuvat vielä.


Ei-vedenpitävien osastoa.
Punainen takki ostettiin syksyllä kirppikseltä, 2e ja kokona 86cm. Mahtunee kevään, 91cm oli mittaa viimeksi.
Isoveljen vanha ruututakki, kovasti samanlainen kun POPin mutta anttilan versio siitä.
Kapphallin ja prisman mustat ulkohousut kaveriksi näille.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Mummola. Kotikoti

Wc. Muovista tapettia, mintunvihreä allas+pönttö


Takkahuone, vihreää tiiltä ja meidän nuorimmaisen seinästä yhdellä kädenliikkeellä tiputtamat laatat


Suljettu ovi yläkerrassa


Jo vähän entisöityä lattiaa


Vihreää muovimattoa keittiössä. Parashan on, että myös talo oli tummanvihreä alkuaan


Yläkerran viistokatto


Makuuhuoneessa vaaleanpunaiset kaapit. Tuolla nukkui aikanaan mun pappa

Muutamia kuvia kotikotoa.
Asuttiin täälä elämäni ekat vuodet, ja pappa alakerrassa. Oli siis keittö molemmissa kerroksissa, samoin vessat. Kuvat on muistoksi minulle siitä millaista oli, ennenkuin remontti kesällä alkaa!
Tuntuukohan se sitten enää yhtään tutulta, kun kaikki on laitettu uusiksi?

Viimevuoden välikautta





Viimevuonna oli:
-haalarit (reimatecin larixit)
-lindexit kuoritakit (vaaleansininen ja vaaleanpunainen)
-ticketin plain rainit (oranssi ja vihreä)
-h&mn vastaavat sadepuvut, ruskeat molemmilla

Lisäksi pienelle toinen haalari, molemmille muutamat vedenpitävät housut, tavallisia ulkohousuja, sadevaatteita (lindexit keltaiset tähdet!) ja vettäpitämättömiä takkeja.
Oli liikaa, tuntui ettei kaikkia ehditty oikein käyttämään vaan ostin koska ne nyt sai halvalla..

Kotiin päästyämme pitääkin kaivaa takkeja ja housuja ja katsoa mitä päälle mahtuu, takit+housut+rukkaset olen ostanut sentään aluksi, kuravaatteiden lisäksi :D
Toivon että jotain mahtuisi tai voisi pienemmälle siirtää, haalarit kummallakin vähän kysymysmerkkinä-jos ne ostaisi vasta syksyyn?

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Blogin takaa..


Image and video hosting by TinyPic
..löytyy minä.