keskiviikko 31. elokuuta 2011

5kk

Kuinka nopeasti aika tuntuukaan kuluvan, syksy kolkuttelee kovasti jo ovelle ja V on 5kk. Viisi kuukautta vanha on jo ihan hurjan taitava! V tuntuu oppivan kaikkea uutta ihan kamalan nopeaa tahtia sisaruksiinsa verrattuna.
Nyt on haikeutta ilmassa kun viikon verran on maisteltu päärynää, tarkkana tyttönä suostuu syömään vain luomua ja muille iskee suunsa kiinni-ei sillä, se on selkeästi paremman makuista kuin moni muu.
Painoa oli tullut kuukaudessa aika heikosti ja pituutta ei ollenkaan, joten se ratkaisi asian kun pohdimme että milloin sitä lusikkaruokaa pitäisi oikein antaa.
Notkahteleehan ne käyrät, mutta kun V oli syntyessään Iso (4,4kg ja 53cm) ja ensimmäisen kerran käyrät lopetti laskemisen 4kk neuvolassa, ja nyt taas 5kk jatkoi alaspäin niin siinäpä se.
Pääosin V nauttii maitonsa rinnasta (toim huom. ihan omatoimisesti repii äidin paitaa alas kun istuu sylissä jos äiti ei tajua :D ) ja muutaman kerran päivässä saa pullomaitoa.
V on sisarustensa tavoin maitoallergikko, kaksi viikkoa sitten oli altistus jossa vajaat 2dl korviketta riitti. Nyt sitten vain odotellaan uutta KELA-korttia tyypille.
Taitolistaan voideaan merkitä että osaa mm. seisoa tukea vasten, vaikka ei itse sinne nousekaan. Tänään löysin hymyilevät kasvot pöydän alta, kun käänsin selän hetkeksi ja etsin tietokoneelta jotain erilaista ohjetta omenahillolle..
Tutti menee suuhun ihan itse, ja se osataan myös näppärästi heittää pois vaunuista-joissa viihdytään puoli-istuvassa asennossa, makuuasento ei ole kelvannut enää melkein kahteen kuukauteen hereillä.
Istua V ei osaa, kääntyy selältä vatsalleen ja paristi viimepäivinä onnistunut kääntymään myös takaisin selälleen. Varpaat maistuu hyvältä, leluja vaihdellaan kädestä toiseen ja jostain syystä se tv:n kaukosäädin olisi ihan kaikista lempparein.
5kk mitat olivat 7.2kg ja 64.5cm, ja rokote haettiin vasta tänään. Ja sieltäpä paljastui oireeton korvatulehduskin. Että nyt on vauvaparka ihan reppana.
Muutama viikko sitten V sairasti vauvarokon ihan ensimmäisenä meidän lapsista. Oltiinkin hetken aikaa huuli pyöreänä että mitenkä on koko tyttö täynnä näppyjä vaikka kuumettakin oli vain yhtenä yönä.
Yöt meillä sujuu ihan mainiosti edelleen. V nukkui ekana yönä kotona 00-07 aiheuttaen suuria sydämentykytyksiä että eikö herännyt vauva itkuun vaikka se vieressä nukkuikin? Sama toistui ensimmäiset 3kk, 5-7h ennen ensimmäistä syöttöä ja sittenkin uni maistui 11 saakka aamuisin. Nyt 5kk ikäisenä nukutaan pari 3h pätkää alkuun, ja loppuöistä ei oikein havaintoa, en pysy laskuissa mukana että monesti käännyn kyljelle imetystä varten. Välillä muistan kerran, ja välistä luulen syöttäneeni koko yön. Osapuilleen 22-10 nukutaan, jollei kukaan ehdi herättämään.
Omaa sänkyä ei raukalla ;) ole, vaan uni maistuu parhaimmalta äidin ja isän kanssa ja uni maistuu hyvältä myös meille vauvan mitenkään häiritsemättä sitä. Ihan parasta aamuisin herätä siihen kun vauva hymyilee!

lauantai 13. elokuuta 2011

V:n välikautta

Pienimmälle on kertynyt aika paljon pidettävää syksyksi, nyt toivotaan että ei tule heti tositosi kylmää. Ikää 4½kk ja pituutta 4kk ikäisenä 64cm, pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen kaveri.


Vpunainen (violetti?) Travallen 68cm ihana vauvahaalari, isosiskon peruja jo. Muistan nähneeni tälläisen tuttavan vauvan yllä, ja etsineeni sitä sitten raskaana jo että jos se vauva vaikka olisi tyttö :D Ja se löytyikin alesta sitten, samoin kuin tuo -50% VdT.
Ver de Terren fleecehaalari, 6m. Harmaa oikein hennon vaaleanpunaisella vuorella.
Harmaanruskea hattu on H&M, valkoinen Name It ja raidallinen pipo H&Mltä ja siskon peruja myös.

Ihana Cupcaken anorakki, 68cm. Ostettu paikallisen lastenvaateliikkeen loppuunmyynnistä -50%.
Keltanen takki 68cm on 30snt aarre ekotorilta, mutta en tiedä jääkö pitämättä kun on niin kirkas ;)
Harmaa pipo kuviolla H&M ja sekin siskon peruja, vaaleanpunainen Kivat alesta 5e, valkoinen pipo ÄP


Lisää ihanuuksia.. Kapphallin neulehaalari, 62cm ja ollut käytössä jo pari kuukautta. Ostettu myöskin alelappusella ;)
Violetti haalari on Mini Rodinin, koko 56/62cm mutta on 5cm jokasuuntaan isompi kuin tuo valkoinen? Tää on ihan oivallinen juuri näihin säihin, kun vaunuissa on helppoa laittaa peittoa jos on viileää. Haalari on löytö Sisukkaan ysmystä, 12e!

Työn alla näihin on vielä pinkki norjalainen myssy ruskealla sydämellä, hattu valmis mutta sydäntä en ole kyennyt virkkaamaan.
Viimeisen kuvan vaaleanpunainen pipo on neulottu bambulangasta ja tumput siihen työn alla edelleen (olleet jo 2kk, mutta mitä pienistä :D )


Tytöt kasvavat kovin sopivasti, että vaatteet tuntuvat menevän yksiin mitä säilössä sattuukin olemaan. Aika hyvin tuntuu olevan oikeaan vuodenaikaan sopivia nuo isosiskolta säilötyt vaatteet, vaikka isompi onkin syntynyt marraskuussa ja nuorin maaliskuussa.
Näin pienelle löytää myös vähällä vaivalla helposti alesta ulkovaatteita, paitsi ne välikausihousut koossa 68cm on tehneet tiukkaa. Ei ole löytynyt nopeasti vaaleanpunaisia, ei ruskeita tai pinkkejä. Joten liinassa tai repussa V kulkee haalarissa ettei tuuli niin ota ja takit farkkujen kera ihan muuhun käyttöön.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

kiire.hoppu.


Miten sitä tuntuukaan siltä että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken.
Huomenna on paluu arkeen, kesälomat on ohi tältä osin.
On nähty muumeja, oltu huvipuistossa, juhlittu synttäreitä,
uitu, vietetty ristiäisiä ja vielä syyskuun puolellekin riittää juttuja.

Mutta ihana syksy on täällä!