maanantai 8. syyskuuta 2014

Valmiina päiväkotiin!


Huomenna se hetki koittaa, päiväkoti alkaa. V on 3½v nyt, ja varmasti ihan sopiva ikä aloittaa, päiväkodin alkua on pari viikkoa odotettu kovasti. Ollaan käyty ulkoilemassa siellä ja tutustumassa tuleviin kavereihin, ja jo perjantaina V oli sitä mieltä että voisi jäädä päiväkotiin yksin ja äiti mennä pois.
Meillä kävi onni ja saimme päiväkotipaikan muutaman sadan metrin päästä, ja päivät pystytään pitämään aika lyhyinä.


Muuta uutta ei hommassa taidakaan meille olla. Keittiön kanssa on puhuttu syömisestä ja monista allergioista, ja tämä kyllä jännittää ihan hirmuisesti miten lähtee sujumaan.
Keväiset kerhotossut mahtuu edelleen, nimitarroja on vielä muutama arkki jäljellä ja ulkovaatteet löytyi jemmoista ja osa niistä onkin isosiskolta säästettyjä.
Kurahousut olikin ainoat mitä piti päiväkotia varten hankkia, joten vähällä päästiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti